Kuka? Mitä?

Numeroihin kyllästynyt kirjanpitäjä tapailee kirjaimia pari kertaa viikossa Helsingin ja Riihimäen väliä kulkevassa IC-junassa.

Matkoilta tarttuu kirjaan kokemuksia ja sattumuksia joskus hieman runollisessakin muodossa.

Kirjoitan myös toista blogia, Erikeeperin Runnojaa, jossa sanat ovat vielä enemmän sekaisin kuin täällä ja aina eri järjestyksessäkin.

Aloitin junassa kirjoittamisen koska kyllästyin lukemaan iltapäivälehtiä.
Päätin kirjoittaa p:kaa mieluummin kuin lukea sitä.

90-luvun puolenvälin tienoilla aloitin pari kolme vuotta kestäneen Runo Päivässä-projektin joka tuotti mappeihin tuhatmäärin kauheuksia. Osa niistä on tuolla runnojassa johon pääsee etusivun linkistä.

On siellä kauneuhtakin kyllä.

Menkää katsomaan.

Ja jättäkää merkki käynnistänne, kiitos.

Kommentointi on tehty teille helpoksi.

 

Kiitos!

 

-erikeeper

8 vastausta kirjoitukseen “Kuka? Mitä?”

  1. Taidat olla hauska. Oletko oikeasti siis myös kirjanpitäjä vai vain kirjan pitäjä?

  2. Ihan oikea kirjanpitäjä olen. Suoraan Debetistä.

    Syön numeroita, mutta ulos tulee pelkkiä kirjaimia.

    Kirjanpitäjäthän ovat tunnetusti hauskoja veikkoja, vaikka yrsa t hieman sitä epäileekin..?

  3. No kirjanpitäjästä ei ehkä ihan ensimmäisenä tule mieleen hauska. Mutta tuo “taidat olla hauska” tulee kyllä siitä että en ole vielä ehtinyt muuta kuin vilkaista tätä blogia. Tunnen vain yhden kirjanpitäjätädin. Hän on hirveän stressaantunut.

  4. Ei kun olen minä joitakin pätkiä ihan lukenutkin ja ainakin ne olivat hauskoja.

  5. Juu. Kieltämättä arvoisalla ammattikunnallamme on vähän tylsä ja harmaa maine.

    Ja minäkin olen hauska vain satunnaisesti ja silloinkin vain omasta mielestäni, näin pelkään. Ehkä tämän päiväkirjan siirtäminen nettiin yrittää ottaa tästäkin asiasta selvää.

  6. Älä pelkää. Äläkä välitä. Minä olen hauska yleensä vain tahattomasti.

  7. Heh, hauska kuka ja mikä :)

  8. Kiitos Heli! Vaikka kyllä se hauskuus näistä jutuista välillä kaukana on… mutta mitä sen on väliä. Kirjoitan silti!

Jätä kommentti