Arkisto maaliskuu, 2009:lle

Säätiedotus

Posted in IC-junassa avainsanoilla , on maaliskuu 26, 2009 by erikeeper

Takatalvi!

Lunta on satanut sulaneen tilalle toistakymmentä senttiä.

Pakkanen taas noussut. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja hanget hohtavat niin ettei sitä usko.

Puut ovat lumettomia. Pensaat myös. Mutta auringon lämpö on jo säädetty keväälle.

Pian sulavat nämäkin lumet ja hiirenkorvat alkavat juosta ja purot versoa.

Ihmiset riisuvat vaatteitaan, roikottavat niitä lanteilla ja olkapäillä muutaman päivän.

Varmuuden vuoksi.

Ravintolat ja kahvilat tulevat ulos.

Ihmiset nauravat ja öisillä kaduilla alkaa kuulua korkokenkien kopinaa.

Yöt lämpenevät.

 

 

—————————

25.3.09 IC HKI-RMK Klo 11.13

Puksuttaa, ei puksuta

Posted in IC-junassa avainsanoilla , on maaliskuu 25, 2009 by erikeeper

Kuulutus vielä korvissa kaikuu kun puksutamme hiljaa ulos Helsingin Rautatieaseman lasikaton alta.

Nokka kohti pohjoista.

Jotenkin pysähdyttävää ajatella ettei Helsingistä pääse junalla kuin yhteen suuntaan. Noin periaatteessa siis.

Luonnollisesti rata haarautuu Pasilan jälkeen idempiin ja läntisiin ratoihin mutta jos Helsinkiin tule nokka edellä, lähtee peppu edellä takaisin.

Ja kissanviikset tämä mihinkään puksuta!

Äsken puksutti puolisen metriä mutta ei puksuta enää.

Matka loppui totisesti lyhyeen.

Mutta nyt taas puksuttaa.

Jo tunnen sisuskaluissani Pasilan ratapihan tuoksut ja tuulen hunnut!

 

—————————–

24.3.09 IC HKI-RMK klo 21.00

Runoilijan loppu

Posted in IC-junassa avainsanoilla , , , on maaliskuu 23, 2009 by erikeeper

Yövuorosta.

Onneksi kuitenkin kotimatkalla.

Paljon on juossut numeroita näkökentässä. Liian paljon.

Yritin huuhtoa niitä pienellä lenkillä työhuoneen läheisiä kortteleita kiertäen.

Ostin appelsiinimehua jonka ahnaasti join.

Numerot pysyivät.

Ne pysyvät aina.

Pakotan nyt näitä kirjaimia tulemaan ulos ja niitä alkaa tulla numeroiden alta.

Pyyhkivät verta ja tavunriekaleita yltään.

Pahasti numeroiden runtelemat!

Pettyneitä ovat. Alistuneet herra Numeraalin tahtoon.

Mutta vähän kerrassaan numerot alkavat väistyä!

Tulevat sitten taas takaisin entistä suurempina ja mahtavampina kunhan hetken lepäävät.

Säälistä luopuvat nyt taistelun kanssani.

Järjestelevät joukkojaan yön pimeät tunnit.

Hyökkäys aamun koitteessa.

Se on runoilijan loppu.

 

 

 

———————————

 18.3.09 IC HKI-RMK Klo 21.20