4.2.08 Pikajuna HKI-RMK Klo 20.02

Pimeän halki. Pikajuna. Junan ikkunoista joku hieman auki. Kuuluu sellaista ääntä, että sen huomaa. Pikajunan penkit ovat niin korkeita, että niiden taakse jää paljon piiloon. Kun tulin junaan, tähän vaunuun, luulin tulevani tyhjään vaunuun koska en nähnyt ketään. Mutta onhan täällä ihmisiä. Nuori pari tuossa vieressä lepää niin, että tytön pää nojaa pojan rintaan. Upean näköistä. Nauttikaa toisistanne. Miksi minun pitää mainita. että he ovat tummia, romaneja… Miksi minun pitää se mainita!? Jos olisivat valkonaamoja, ei kai sitä kukaan korostaisi. Ei. Ei muut paitsi tummat, romanit itse. He voisivat asiasta kirjoittaessaan mainita, että siinä kaksi valkolaista nojaa hellästi toisiinsa. Heille sen sanomisella olisi merkitys, vaikka ei kai heillekään pitäisi. Mitä sillä on väliä. Samaa sakkia kaikki.

4.2.08 IC RMK-HKI Klo 9.11

Hämeessä on talvi.

Jo kivasti snögeä ja yksi pakkanen.

Yritän katsoa tällä matkalla missä kulkee lumiraja. Veikkaan, että Tikkurilan kohdilla se on. Niillä main, missä Vantaanjoki ja Kehä 3 leikkaavat. Hyvinkäällä tuprutti lunta oikein kunnolla, puutkin talviset ja lumiset. Taivas on harmaa, niinkuin kunnon lumisateella pitääkin. Rauhallista. Lumella on sellainen vaikutus. Se on niinkuin pehmeä pesä tai lämpöisen äidin syli.

Lapsuuden lumimajassa oli hiiskumaton hiljaisuus.

Enstex-haalari välillä vähän kahisi.

Nenän niiskautus.

Sitten syvä, läpitunkeva hiljaisuus. Kaikki vaimentui, ulkopuoli sulkeutui kokonaan. Edellisenä iltana poltetun kynttilän nokinen haju. Joku kaivaa haalarinsa taskusta karkkia. Sen hedelmäinen, makea tuoksu sekoittuu kynttilän nokeen. Räät valuvat. Läpimärät villatumput työnnetään takaisin käteen, oikaistaan hieman vinoon mennyttä karvalakkia ja kömmitään ulos, kontataan valoa päin.

Äiti huutaa syömään.

Sunnuntai. Paistia ja lientä. Perunamuusia.

Läpimärät vaatteet ripustetaan patterin päälle kuivumaan ja mennään pöytään, iho talvesta kihelmöiden.

Poskilla tolkuton puna.

1.2.08 IC HKI-RMK Klo 19.16

Helsingin rautatieaseman kahvilassa, Elielissä, levoton kolina ja kalke.

Kaikki äänet kaikuvat siinä korkeassa, kovassa hallissa.

Hurja määrä kuutioita siinä tilassa on!

Rakentaisivat siihen kaksi kerrosta. Tai siis yhden lattian joka toimisi alakerran kattona. Yläkertaan hyvätasoista suomalaista ruokaa ja alas kahvilatoiminta ja kaljanmyynti. Vaikka ei taitaisi tulla lupia tuollaisen rakentamiseen. Kulttuurihistoriallisesti ei aivan vähäpätöinen rakennus.

Helsingissä oli satanut lunta mutta taitaa olla kaikki vetenä jo.

Päivällä myrskysi miedosti.

Kohta juna pysähtyy Tikkurilaan ja joku taas tuuppaa minut pois tuoliltani. Olisi jo kolmas kerta kymmenen minuutin sisään. Tikkurila on valaissut asemansa vierestä puun. Se hehkuu vähän sinisenä pimeässä, räntäsateessa. Tekee mieli kahvia, ruokaa ja lepoa. Ja lomaa, jota ei koskaan voi pitää tarpeeksi.

Juna tuntuu olevan täysi taas.

Tuntuu olevan?

Ihan kuin minä sitä jollain koettelisin, kädellä hipeltäisin, junan kupeita, että onpa tämä täysi!

Kikattavia naisia kaksi penkkiriviä edempänä.

Keltaneuleinen neito elehtii voimakkaasti käsillään, heiluttelee ja laskee suustaan kikatusta.