Arkisto kesäkuu, 2008:lle

Tappaja

Posted in IC-junassa avainsanoilla , , , , , , , on kesäkuu 30, 2008 by erikeeper

Istun bussissa.

Takarivillä matkalla Nummelasta Helsinkiin.

Viistosti vasemmalla istuu tyyppi jonka kuvittelin jo ties miksi tappajaksi. Hän oli työntänyt oikean kätensä takkinsa sisään, kuin haluaisi piilotella jotain. Tyyppi on epäsiisti ja pitkäpartainen ja pipo sillä on silmillä. Viina haisee tänne taakse asti. Hetken olin aivan varma, että miehellä on taskussaan ase, pistooli kädessään ja aikomus ampua jossain kohtaa meidät muut. Tai ainakin sohia puukolla. Mietin jo miten saan parhaiten suojattua itseäni kun hyökkäys alkaa. Nahkalaukku jossa on paksu mappi täynnä paperia! Se on aikamoinen panssari. Pysäyttäisi ehkä pienikaliiberisen pistoolin luodinkin. Ja sitten terävä potku munille niin ehkä tokenee.

Mutta kun bussi sitten lähti liikkeelle ja tyyppi alkoi vetää kättään pois takin alta, se oli tyhjä! Seuraavaksi tyyppi kouraisi käteensä jonkun salmiakkikuvion ja työnsi sen suuhunsa. Soitti sitten hyväntuulisen puhelun jonnekin ja kysyi sen päätteeksi että annatko pyllyä. Naurahti samalla ja työnsi suuhunsa omenalta tuoksuvan nauhan isosta irtokarkkipussistaan.

Nyt se istuu tuossa ja sukii pitkää partaansa mietteliään näköisenä.

Tappaja.

 

—————————–

9.11.07 Bussissa Nummela-Helsinki Klo 12.54

6.11.07 IC RMK-HKI Klo 19.20

Posted in IC-junassa avainsanoilla , , , on kesäkuu 30, 2008 by erikeeper

Juna on jo Pasilassa. Eikun Tikkurilassa! Pasilassa takanani istuva siisti, vanhempi herrasmies röyhtäili äänekkäästi. Nyt hän on ollut hiljaa ja röyhtäilemättä. Aluksi olin toivottaa miehen kusipäiden kastiin mutta onneksi en. Miehellä oli varmasti syynsä röyhtäilyyn. Kunhan ei nyt sitten loppumatkasta innostu paukkuja päästelemään.

Taas kolisevat myyntikärryt. Mutta ei niistä kukaan koskaan mitään osta. Olen ymmärtänyt että VR aikoo lopettaa koko kärrymyynnin. Kärrymyyntiä paikkaamaan tulee automaatit joista on mukava sitten käydä kahvia tiputtelemassa. Kärrymyyjät kortistoon! Siksi kai minä ryhdyin kirjoittamaan jatkokertomusta kärrymyyjä Eevasta, jonkunlaisiksi jäähyväisiksi. Kertomus ei vaan tunnu saavan jatkoa ensimmäistä kahta osaa pidemmälle. Ehkä se kertoo jotakin.

Kello 19.44. Seuraavana Riihimäki.

Siivousvimmainen nainen

Posted in IC-junassa avainsanoilla , , , on kesäkuu 30, 2008 by erikeeper

Eläinvaunu. En ole yksin. Pari muuta tyyppiä ja koira joka ulvoo kuin susi. Pakkaset ovat ohitse ja nyt sataa vettä. Luonnosta katosi kaikki taianomaisuus kun lumi ja riite sulivat.  Koira ulvahti. Ehkä sillä on pitkä reissu takana ja se ikävöi kotiinsa. Tuttua ruokakuppia ja hyvältä haisevaa sohvannurkkaa johon sillä on mieltymys.

Nuori nainen edessäni sai äkkiä siivousvimman. Penkkien selkänojat ovat niin korkeat etten näe mitä siellä tapahtuu mutta jotain se tuntuu kovasti pyyhkivän. Ulvova koira jäi pois Tikkurilassa. Sen emäntä juoksee sen perässä yrittäen samalla laittaa takkiaan kiinni. Ehkä koiralla olikin yksinkertaisesti kamala kakkahätä.

Juna on Pasilassa kohta. Siivousvimmainen nousee nyt pois. Vilkaisen sen verran, että näen mitä siivosi. Ei näy mitään eikä naisella ollut mukana muuta kuin iso kassi olalla.

Ehkä kassissa oli iso ja likainen marsu.

 

——————————–

6.11.07 IC RMK-HKI Klo 10.13